Walter De Maria Art by Telephone, 1967 “When Attitudes Become Form” Kunsthalle Bern,
1969 Courtesy The Getty Research Institute, Los Angeles (2011.M.30) Photo: Balthasar
Burkhard © J. Paul Getty Trust
Tina Caven
Taiteen rakastajasta tulee ensimmäisenä mieleen mesenaatti, joku joka kerää taidetta tai tukee taiteen tekemistä muuten huomattavilla summilla. Mutta todellisuudessa monet meistä taiteen rakastajista ovat vapaamatkustajia, koska osa taidemuseoiden näyttelyistä, galleriat, kirjastot, julkiset teokset ja arkkitehtuuri ovat nautittavissa aivan ilmaiseksi ja useimmat pääsymaksullisetkin kokemukset ovat vahvasti yhteiskunnan tukemia. Taiteen parissa kulutettu aika kertoo kuitenkin lahjomattomasti siihen kohdistuvista asenteista ja arvostuksesta. Elämä ilman taidetta on köyhää, tylsää ja vailla sisältöä, kuin elämä ilman rakkautta.
Jotkut saattavat ajatella, että taide ei ole elämässä välttämätöntä, että se on ylellisyyttä, ettei hengissä pysyminen edellytä taiteen tekemistä tai siitä nauttimista.
Mutta mielestäni taiteellinen ilmaisu ja maailmakuvan jakaminen sen avulla on niin erottamaton osa inhimillistä olemassaoloa, että sen eliminoiminen ihmiselämästä on ainoastaan teoreettista. Kysymys lienee enemmän taiteen rajojen määrittelystä. Onko taidetta vain niin kutsuttu korkeakulttuuri, vai voidaanko siihen lukea mukaan kaikki luovan ilmaisun keinot? Ovatko taidetta vain siksi nimetyt taideobjektit? Vai voisiko taidetta olla myös tapa katsoa ja kokea maailmaa käsitteellisesti ja visuaalisesti jäsentävällä tavalla? Vaikkapa upea auringonlasku tai maisema mieltä kohottavana kokemuksena, tai erilaisten maailmaa selittävien symboliarvojen liittäminen arkiseen toimintaan. Ainakin ne ovat samanlaisia tajuntaa laajentavia ja mieltä kohottavia kokemuksia, kuin koskettavien taideteosten äärellä koetut. Väitän, että taideharrastus voi muuttaa peruuttamattomasti tapaa tarkastella ympäristöä ja elämän ilmiöitä.
Ollakseen taidetta, täytyy teoksen olla sekä taiteilijalle, että yleisölle henkilökohtaisesti merkityksellinen. Ei välttämättä yhteismitallisesti, kaikille samassa merkityksessä, mutta jollain tavalla maailmaa selittävä, yhtä aikaa yksityinen ja yleinen. Kun sanon rakastavani jotain elokuvaa, kirjaa, taulua, laulua tai esitystä, tarkoitan, että se on mielestäni onnistunut ja tärkeä. Se kertoo minulle jotain olennaista ihmisyydestä, mutta hyväksyntäni kautta myös minusta. Rakkauteni taiteeseen kertoo ehkä hedonistisista taipumuksistani, halustani ruokkia aisteja erilaisin impulssein. Mutta kauneuden jano ja taipumus haltioitua aistikokemuksista vain ohut juonne taiteen rakastamisesta. Olennaisempaa on tarve hahmottaa maailmaa käsitteellisen ilmaisun kautta.<3