FREEDOM IS PRICELESS – VIIKKO VANKILASSA

Photography Anton Reenpää

Roosa Murto

Felix Damski, 22, vietti viikon vankilassa, koska hän kieltäytyi siviilipalveluksesta juuri ennen sen loppua. Turpaan ei tullut, mutta hampaaton murhamies, huumeneulat ja kinkku kasvisruokana tulivat Sörnäisten vankilassa tutuiksi.

Saavun porteille suuressa poliisisaattueessa. Olo on huvittunut. Seinäkalenterissa tyttö istuu puolialastomana moottoripyörän päällä, kun minusta otetaan vankilarekisterikuva.

Monien lukittujen ovien ja porttien jälkeen hämmästyn: Sörnäisten vankila on aivan älyttömän hieno rakennus. Sisäpihat ovat valtavia ja käytävät labryrinttimaisia.

Kättelen innokkaasti vartijaa ja sanon kuuluvalla äänellä oman nimeni. Hän tiedustelee, olenko kännissä. Kun vaatteita luovuttaessa vitsailen ja pyydän likaisia sukkiani pestynä takaisin, pamppua ei naurata. Vankilatyyli on aika hip hop. Boksereiden yhteen lahkeeseen mahtuisi kaksi jalkaa ja mekkoa joku saattaa kutsua t-paidaksi.

Saan kuulla, että sellitoverini on kaksimetrinen kongolainen homo, kohta on ruoka ja tervemenoa lusimaan. Sellissä odottaa leppoisa talousrikollinen. Hän laittaa kahvit tulille ja tarjoaa kääretorttua.

Kieltäydyin palveluksesta, kun siviilipalvelustani oli jäljellä kaksi viikkoa. Sain viikon tuomion siviilipalveluksen keskeyttämisestä, eli minusta tuli osittaiskieltäytyjä. Normaalisti rangaistus on jalkapanta, mutta minulta puuttui vakituinen osoite.

Oli valaisevaa nähdä, millaista vankilan tiiliseinien sisällä on.

Arki

Sörnäisten vankilan tulo-osasto on kuulemma ankeinta, mitä Suomen vankiloilla on tarjota. Vain yksi paikka on pahempi: paljuselli, jossa kakataan ämpäriin. Kuulemma niitä on ikkunaamme vastapäätä. Meillä on suihku ja vessa, kerrossänky, pöytä, kaksi ikkunaa ja hylly. Ja televisio, joka on päällä koko ajan. Olen hämmentynyt. Ihmiset elävät täällä, oikeasti.

Päivärytmi toistaa itseään. Seitsemältä tulee pakkovalo, sitten aamupala. Yhdeksältä ulkoillaan, sen jälkeen syödään. Sitten on ei-mitään monta tuntia. Liian monta. Ulkona ollaan tunti päivässä, sisällä 23 tuntia. Neljältä saa toisen ruoan, jonka jälkeen ohjelmassa on seinään tuijottamista aamuun asti. Jos olisin täällä useampia viikkoja, voisin saada siirron vähän inhimillisimpiin oloihin. Saisin ulkoilla, sosialisoida ja syödä ruokalassa.

Päivät kuluvat hitaasti. Ajatus kulkee kuten vankilan ulkoilu, eli kehää. Tänään kasvisruoaksi oli makkararisottoa. Sitä ennen kinkkua ja lihamakaronilaatikkoa. Ei auta. Nälkä on suurempi kuin moraali. Täällä saa liian vähän ruokaa: aamupuuron ja kaksi ateriaa.

Vankilassa on paljon sääntöjä, jotka kuuluu tietää. Ongelma on, ettei niitä kerrota. Jos esimerkiksi tulee kuulutus ”ulkoilu”, ja haluaa ulkoilla seuraavana aamuna, täytyy painaa nappia, jossa lukee ”iltatoiminta”.

Vangit

Täällä on miehen tappajaa ja hampaatonta huumeriippuvaista, moottoripyöräjengiläistä ja koruvarasta ja sitten minä, mielipidevanki.

”Miksi kukaan löisi ilman syytä?”, huonetoverini ihmettelee, kun kuulee, että pelkäsin saavani viikon aikana turpaan. Nyt pelko tuntuu hölmöltä. Kai minulle on opetettu, että vankila on täynnä holtittomasti käyttäytyneitä sekopäitä, jotka lyövät kaikkea liikkuvaa. Varsinkin sivareita.

Tänään pihalla nostettiin rautaa. Vaikka jokainen nosti enemmän kuin minä, tunnelma oli toverillinen. Vaikka porukka on täällä vähän hätäistä, uhittelun alta voi löytää ihan sympaattisia tyyppejä.

”Minulle on aivan sama, oletko sika vai kana, mutta sitä perkele arvostan, että mies seisoo sanojensa takana”, korkea-arvoinen liivimies kommentoi viikon tuomiotani. Yksi autovaras taas kokee olevansa itsekin mielipidevanki, koska hänestä tavarat kuuluvat kommunistisesti kaikille. Erityisesti Kulosaaren Porschet.

Käytännön pilat ovat arkipäivää. Jos haluaa pelleillä kaverin kanssa, voi sanoa ruokaa jaettaessa, että älä hei tee itsellesi mitään, ja jos vartijat kuulevat, ne ramppaavat koko päivän tarkistamassa, oletko hengissä. Tai sitten voi anoa toisen nimissä pääsyä seksitautitesteihin.

Huumeet

Saapuessani sain shampoon, hammasharjan ja ainetta, jolla puhdistetaan huumepiikit. Kun kysyin, eikö neuloja vaihdeta puhtaisiin, vastaus oli räkäinen nauru. Ohjelappu neuvoo, että nuuskaaminen, nieleminen, polttaminen tai imeyttäminen suun tai peräsuolen limakalvoilta ovat turvallisempia tapoja käyttää huumeita kuin pistäminen.

Huumeet. Vankilassa niistä onkin helppo päästä eroon, kun hinnat ovat samat kuin kadulla ja suuri osa vangeista vetää niitä. Onhan täällä niin valtava määrä vaihtoehtoista tekemistä, kuten… tunnin ulkoilu? Hyvää seuraa ja suljettu huone?

Kun aamulla avaa silmät, päivä on jo pilalla. Jos joku väittää, ettei tunnu missään, hänellä on joko pleikka tai hyvä lääkitys. Ei ahdista, vaan vituttaa. Särkee päätä ja sattuu sieluun. Olen lukenut monta tuntia. Yrittänyt istua hiljaa kuin munkit ja lihoa. Jos tahtoisin, minulla olisi edessäni onnistunut ura rikollisena, sillä niin paljon olen saanut neuvoja huumekauppaan ja talousrikoksiin.

Voisin lyödä pään seinään, jotta saisin itseni tajuttomaksi ja aika kuluisi nopeammin. Hengiltä täällä ei itseään saisi, sillä peilikin on muovia. Ehkä muovihaarukan voisi niellä. Parilla tyypillä on kaulaan tatuoitu katkoviiva, jonka keskellä lukee leikkaa tästä.

Tunteet

Kun mietin kulunutta viikkoa, päällimmäisin tunne on häpeä. Hävettää olla suomalainen ja hyväksyä tällainen vankienhoitojärjestelmä. En ole ikinä tuntenut myötätuntoa vankeja kohtaan. Olen ajatellut, että pahat tyypit ansaitsevat rangaistuksen, koska ovat itse kerjänneet sitä. Nyt tiedän, ettei kukaan ansaitse tällaista.

Miksi tällainen laitos on ylipäätään olemassa? Jos koko joukko päähän potkittuja, liian vähän lapsena halattuja tai sekopäitä pakotetaan samaan tilaan, viisastuvatko he yhdessä? Eivät todellakaan. En sano, ettei murhasta pitäisi rangaista, vaan että siitä tulisi rangaista niin, että siitä olisi hyötyä.

Näitä laitoksia ei ole tehty hillitsemään rikollisuutta, vaan tuottamaan sitä.<3

Jutun pohjana toimii päiväkirja, jota Felix Damski piti vankilassa.